Laatupäivystys pyrkii tekemään kustannusvaikuttavaa palveluntuotantoa ja toimintaa ohjaava arvo on potilaan hyvä hoito.
– Toimintamallimme ei perustu vain resurssin tarjoaamiseen, vaan pitkäjänteiseen kumppanuuteen, laatuun ja palvelun yhteiskehittämiseen, kertoo vastuulääkäri Antti Mauno.
Laatupäivystys tukee hyvinvointialueita tilanteissa, joissa omat resurssit eivät yksin riitä kattamaan vaativaa päivystystyötä – samalla kuitenkin sitoutuen laadun ylläpitämiseen ja jatkuvaan dialogiin hyvinvointialueen kanssa.
– Päivystyksen pitää toimia paitsi tänään, myös huomenna ja ensi vuonna. Siksi yhteistyön kehittäminen potilaan parhaaksi hyvinvointialueiden kanssa on palvelussamme keskeistä. Olemme onnistuneet reagoimaan nopeasti muuttuviin tarpeisiin ja pystyneet lyhyelläkin varoitusajalla turvaamaan päivystyksen toimintaa, kertoo Antti.
Yhteistyöstä kiitosta hyvinvointialueilta: “joustavaa ja laadukasta palvelua”
Yhteistyö on saanut kiitosta myös hyvinvointialueiden suunnalta. Etelä-Savon hyvinvointialueen sisätautien ylilääkäri Jori Nousiainen kertoo, että palvelu on vastannut sekä toiminnallisiin että laadullisiin tarpeisiin:
– Yhteistyö Laatupäivystyksen kanssa on sujunut mallikkaasti ja olemme saaneet päteviä lääkäreitä Mikkelin sisätautien päivystykseen. Toiminta on ollut joustavaa erityisesti myös silloin, kun äkillistä tarvetta on ollut. Olemme erittäin tyytyväisiä, että yhteistyö saatiin pari vuotta sitten nopeasti käyntiin ja nyt palveluntuotanto on turvattu useaksi vuodeksi eteenpäin, Nousiainen kertoo.
Myönteistä palautetta on tullut myös kentältä. Laatupäivystyksen lääkärit ovat osa päivystyksen työyhteisöä.
– Lääkärit ovat erittäin päteviä ja mukautuneet hyvin osaksi Mikkelin keskussairaalan omaa porukkaa, jatkaa ylilääkäri Nousiainen.
Yhteistyö ja kumppanuus tarkoittaa muutakin kuin omien potilaiden hoitamista. Laatupäivystyksen lääkärit ovat profiloituneet sekä Mikkelissä että muissa päivystyspisteissä avuliaiksi ja joustaviksi huippuammattilaisiksi.
– Erittäin paljon kiitosta on tullut siitä, että lääkärit ovat valmiita opastamaan myös kandidaatteja sekä auttamaan nuorempia terveyskeskuksen puolen kollegoita YLE-puolella ruuhkatilanteissa, toteaa Nousiainen.
Katse tulevaan
Vuonna 2025 Laatupäivystys jatkaa nykyisten yhteistyömallien syventämistä ja on valmis laajentamaan toimintaansa uusille alueille, joissa tarvitaan laadukasta ja vaikuttavaa kumppania päivystykseen.
–Haluamme tuoda hyvinvointialueiden tueksi ratkaisun, joka on paitsi vaikuttava ja laadukas, myös rakennettu luottamukselle ja yhteisille tavoitteille. Kun päivystys toimii, se näkyy myös muualla palveluketjussa positiviisesti, Mauno kiteyttää.