Moikka lukijat! Toivottavasti kesällä tuli tankattua unta ja kahvikin jäi vähemmälle.
Olen myös nyt itse palanut kesätöistä takaisin koulunpenkille, mutta täytyy sanoa, että tämä tuntuu enemmänkin lomalta! Kandien kesken vitsaillaankin usein, että koulussa olo on melkein lomailua verrattuna kesän töihin. Itse vietin kesäni Etelä-Karjalan keskussairaalan neurologian osastolla.
Alku oli hieman haparointia, sillä potilaiden vaihtuvuus oli nopeaa, omat neurologian kurssin opiskelut ei oikeastaan vastanneet yhtään todellisuutta ja senioria täytyi konsultoida pienistäkin kirjallisista asioista. Sitten kun sain viralliset lääkeluvat heinäkuussa, tuntui vihdoin siltä, että homma alkoi todella rullata ja vastuuta tuli toden teolla. Viime kirjeestäni voit halutessasi lukea lisää alkufiiliksistäni Lappeenrannassa.
Maisemat sairaalakämpistä. Ihana Saimaa takana.
Miten kandilupien saaminen muutti työarkea?
En ollut täysin varma ennen tätä kesää, mitä kaikkea kandin tehtäviin kuuluu, kun en ollut aiemmin nähnyt, mitä työ käytännössä on. Kun kandiluvat sitten vihdoin tulivat, istuimme meidän seniorilääkärin kanssa yhdessä alas ja kävimme opetuspotilaiden kanssa läpi lääkityksiä ja opettelimme konkreettisesti, miten muutoksia tehdään. Onneksi kyseessä oli Lifecare eikä Apotti, huh.
Se oli opettavainen opetustunti, mutta ei riittävä – myös virheitä tuli tehtyä. Jo ensimmäisellä viikolla tuli kylmähikipuheluita apteekista: ”Hei, farmaseutti soittaa, olit määrännyt tämän lääkkeen väärin.” Se oli muistutus siitä, että tarkkuus on äärimmäisen tärkeää, vaikka tilanteet välillä tuntuvat rutiininomaisilta.
Lupien saaminen muutti omaa arkea sen verran, että kierroksilla sain vihdoin tehdä ja muokata reseptejä, hakea potilaan vanhoja reseptejä reseptikeskuksesta ja tsekata, mitä hän on hakenut apteekista. Lisäksi pystyin kotiuttamaan potilaita itsenäisesti, kun lääkelistat ja suunnitelmat oli tarkistettu seniorin kanssa.
Lääkelistan ”siivoaminen” oli kuitenkin aivan tuskaa. Olo oli todella tyhmä alussa, kun melkein jokainen lääke piti tarkistaa: annostus, käyttötarkoitus – ihan kaikki. Ulkomailla opiskelleena haasteena oli myös se, että täällä puhutaan lääkkeiden kauppanimistä, ei vaikuttavista aineista. Terveysportti oli siis jatkuvasti auki, ja tarkistin kaiken ennen kuin uskalsin sanoa mitään. Ja aina piti selvittää, käyttääkö potilas lääkettä ja miten.
Päivystyksessä aloitetaan usein monia uusia lääkkeitä potilaan kunnon vakauttamiseksi, mutta kotiuttamispäivänä joutuu sitten miettimään, mitä niistä uskaltaa jättää pois – etenkin kun kyseessä on monisairas ihminen, jolla on lääkkeitä monelta erikoisalalta.
Omalla kohdallani asiat kyllä muuttuivat, mutta en koskaan jäänyt yksin sen kanssa. Toisin kuin joillain kavereilla, joille lupien saaminen tarkoitti suoraan sitä, että nyt pitää osata kaikki ja pärjätä täysin omin avuin.
Meille järkättiin erilaisia aktiviteetteja kandeille! Tässä käytiin rantasaunassa ja suppailemassa.
Vastuunkantoa, jännittäviä hetkiä ja paperitöitä
Kandikesä opetti todella paljon vastuunkantamisesta. Huomasin, että pitää olla varma siitä, mitä sanon potilaalle kotiuttaessa – ei riitä, että heille kertoo asiat sinnepäin. Esimerkiksi kolesterolilääkkeistä täytyy osata kertoa, miksi niitä pitää syödä ja miksi ne otetaan juuri iltaisin. Ennen tätä pikainen kelaus kolesterolisynteesin ja potilas on good to go. Asiat, jotka ennen tuntuivat itsestäänselviltä, vaativat paljon tarkempaa pohdintaa, sillä nyt puhutaan potilaan hoidosta ja terveydestä, ei vain oppikirjan tiedoista.
Yksi kesän jännittävimmistä hetkistä oli, kun eräällä potilaalla epäiltiin MS-tautia. Magneettikuvat ja likvornäytteet olivat vielä kesken, mutta oireet viittasivat vahvasti diagnoosiin. Potilas kuitenkin kyseli siitä, olisiko mahdollista, että hän oli saanut jonkin aivoameeban vuosia sitten Aasian viidakoista. Tilanne vaati rauhallista keskustelua ja sitä, että osasi ohjata keskustelun takaisin olennaiseen.
Kuntoutusosastolla työtahti oli paljon rauhallisempi, ja lääkäri työskenteli tiiviisti moniammatillisen tiimin kanssa. Tämä toi ihan erilaisen näkökulman lääkärin työhön – se ei ollut pelkästään kliinistä työtä potilaiden kanssa, vaan paljon myös paperitöitä. Sain kädestä pitäen opetusta esimerkiksi edunvalvontalomakkeiden täyttämisestä, ajokyvyn rajoituksista ja B-lausunnoista. Nämä ovat niitä asioita, joita ei koulussa juuri käsitellä, mutta jotka ovat osa arkipäiväistä lääkärin työtä. Seniorilääkäri heittikin vitsiä siitä, kuinka olen valmis terkkatöihin näillä paperityötaidoilla!
Kuntoutusosaston kävelyrobotti! Potilas oli saanut aivoinfarktin muutama vuosi sitten ja kuntoutus jatkuu edelleen.
Neurologian osasto oli pehmeä lasku lääkärin töihin
Työilmapiiri neurologian osastolla oli todella mukava. Oli aina kiva mennä töihin, ja lähdin töistä hyvillä mielin. Meillä oli tiivis työporukka, ja sain koko ajan tukea seniorilääkäriltä. Tämä teki kesästä erityisen pehmeän laskun lääkärin töihin – ei tarvinnut koskaan tuntea, että oli yksin vastuussa. Olin kuitenkin kuullut ystäviltäni, kuinka heidän kesänsä oli täynnä epävarmuutta, sillä heidän seniorinsa olivat saatavilla vain pari kertaa viikossa tai ainoastaan puhelimitse. Se tuntui epäreilulta, sillä tällaisissa töissä tuki on ehdottoman tärkeää, etenkin ensimmäisenä kesänä.
Neurologia itsessään on todella kiehtova ja monipuolinen ala. Vaikka se onkin tietyllä tavalla haastava ja monesti ”pimeä”, siinä on jotain todella vetovoimaista. Osastolla oli viikoittain lääke-esittelyjä, ja oli inspiroivaa nähdä, kuinka lääkärit pohtivat yhdessä, voisiko uusi lääke auttaa heidän potilaitaan. He ovat todella avoimia uusille hoitomuodoille ja haluavat parantaa potilaidensa elämänlaatua. Tämä tekee neurologiasta ainutlaatuisen erikoisalan.
Päivystyksestä adrenaliinia kesään
Muistan kun avasin päivystyksen listan ja näin potilaan oirekuvailussa rintakipu/ryhä/sepsi/avh, niin automaattisesti ajattelin että “en mä osaa näitä, mä en pysty tähän vastuun määrään.”
Sain siis myös mahdollisuuden osallistua sisätautien päivystykseen. Elokuussa olin muutamassa iltavuorossa kolmospäivystäjänä, ja mielestäni tämä oli todella onnistunut konsepti. Etu- ja kakkospäivystäjä olivat aina läsnä, joten pystyin rauhassa keskittymään omiin potilaisiini ja konsultoimaan tarvittaessa. Oli myös hauska huomata, kuinka olimme sattumalta päätyneet Laatupäivystyksen kouluttajalääkäri Ville Salmensuun kanssa samaan vuoroon. Hän oli kirurgian etupäivystäjänä, joten pystyin hyvällä omatunnolla nakata hänelle vaikean makuuhaavapotilaan, koska kyllä Ville nyt osaa nämä!
Ennen kuin olin kolmospäivystäjänä, olin viikon tutustumassa päivystykseen ja silloin otin tavoitteeksi, että menen kokeneemman mukaan ja otan ylös kaikki kysymykset mitä hän kysyy ja kuinka hän etenee. Tein esimerkiksi muistilistan infektiopotilaan tutkimisesta ja käytin sitä kesän aikana jokaisen infektiopotilaan kohdalla: anamneesissa ja tutkimuksissa kävin ylähengitystieoireet, suun, niskan, rinnan, vatsan, ihon ja nivelet. Määräyksissä katsoin, että oli uloste, PVL, VV, thorax ja picco. Siitä alkoi sulkeminen ja selvittely. Eikä EKHVA:lta saadun päivystäjän mikrobilääkeoppaan merkitystä voi korostaa enempää – todellinen pelastaja!
Viimeinen työpäivä! Oli selviytyjäolo.
Kun uskalsin ensimmäistä kertaa ottaa rytmihäiriöpotilaan, sydänfilmissä näkyi SVT. Soitin kardiologille hädissäni, että mitä teen. Hän listasi karotishieronnan, Valsalvan metodin ja sitten vasta atropiinin. Puhelun jälkeen suljin silmäni ja yritin epätoivoisesti muistaa kardiologian tunnilta edes jotain Valsalvan metodista. Ei muistikuvat ihan riittäneet, joten piti perehtyä nopeasti ennen kuin lähdin tekemään mitään. Onneksi hoitajilta sai tukea, ja sain tehtäväksi näyttää myös sairaanhoitajaopiskelijoille, miten se tehdään. Kieltämättä fiilis oli aika ”fake it until you make it”. Lopulta potilaan rytmi saatiin käännettyä lääkkeillä, ja hänet laitettiin jatkoon kardiologian polille.
Päivystyksen hektisyys ja adrenaliini toivat omanlaisensa jännityksen kesään, ja jäin kaipaamaan sitä tunnetta, kun työvuoro päättyi ja tiesin suoriutuneeni hyvin. Kyllä vikana päivänä oli hymy herkässä, että tästä selvittiin ilman suurempia mokauksia. Siis kieltämättä oli onnistunut kandikesä! Jatkuvaa alemmuuskompleksia ja epämukavuusalueella olemista. Terveydenhuollon kriisin ja leikkausten näkemistä omin silmin. Mutta kaikki auttavat toisiaan kaikesta huolimatta. Eikä se ollut niin paha kuin olin kuvitellut! Voisin helposti lähteä uudestaan.
Potilaskeissi – miksi kannattaa ottaa TBE-rokote?
45-vuotias mies saapuu päivystykseen 4 vrk kuumeilun takia, ad 39 astetta. Ei ole ollut kurkkukipua, ei hengenahdistusta, ei vatsakipuja, ei dysuriaa, ei selkä/kylkikipuja. Pari viikkoa sitten ollut puutiaisen purema johon Amaxicillin-kuuri mennyt 2vk, kuuri päättynyt.
Ei painonmuutoksia, ei kasvaneita imusolmukkeita kaulalla tai nivusissa. Ei uusia ihottumia vartalolla.
Yleisvointi kohtalainen, erittäinen kuumeinen ja hikinen. Sydän ja keuhko auskultaatiossa normaalit. Vatsa myötäilevä ja aristamaton. Thorax ja ekg normaali. Verikokeissa leukosytoosi 33.6, neutrofilia 12.07, CRP <4, krea 98, GFR 70. Elektrolyytit viitteissä.
Seurannassa potilaan kuume noussut 40 asteeseen, kaatunut kertaalleen kyljelleen, puhe dysartrista. Likvorissa borreliavasta-aineet vastattu negatiiviseksi.
Miten etenisit seuraavaksi?
Vastauksen ja aiemmat keissit näet potilaskeissien omalta sivulta.
